Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun matkailu- ja ravitsemisalan koulutusta ollaan kovaa vauhtia viemässä verkkoon. Tämä on uusi avaus tällä alalla.

Syksyllä 2019 Xamkissa alkaa restonomikoulutus, jonka voi suorittaa kokonaan verkossa. Opetus ei ole aikaan eikä paikkaan sidottua eikä opiskelu vaadi läsnäoloa opiskelupaikkakunnalla.

Tämä palvelee erityisesti työssä käyviä opiskelijoita, sillä opinnot on mahdollista suorittaa sujuvasti työn ohessa missä päin maailmaa tahansa.

Verkko-opetusta voi kytkeä myös matkailu- ja ravitsemisalan työtehtäviin. Esimerkiksi matkailupalvelun tuotteistamista ja markkinointia sekä ruokapalvelujen suunnittelua voi kätevästi nivoa omaan työhönsä.

Opintojen aikana opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa yksittäisiä opintoja lähiopetuksessa   päiväopetusryhmän mukana Mikkelin kampuksella.

Opintojen alussa järjestetään perehdytystilaisuus verkko-opiskelun työkaluihin Kotkassa ja Mikkelissä.

Taustatietoa restonomikoulutuksesta

  • Koulutuksen kesto on 3½ vuotta, mutta nopeamminkin voi tutkinnon suorittaa.
  • Koulutuksessa korostuu asiakaslähtöisyys, liiketoiminta sekä elämyksellisen ja kestävän palveluliiketoiminnan tuottaminen ja johtaminen matkailu- ja ravitsemisalalla.
  • Restonomitutkinnon suorittaneella on runsaasti mahdollisuuksia työskennellä esimerkiksi matkailu-, majoitus-, ravitsemis-, ohjelma-, tapahtuma-, elintarvike- tai toimitilapalveluiden parissa Suomessa ja ulkomailla.
  • Harjoittelut (20 viikkoa) tehdään alan työympäristöissä.
  • Verkko-opetusryhmässä aloituspaikkoja on 40, päiväopetusryhmässä Mikkelissä 25.

Myös tradenomiksi verkossa opiskellen

Xamkissa voi opiskella verkko-opintoina koko ammattikorkeakoulututkinnon kahdessa muussakin koulutuksessa, jotka ovat tarjolla meneillään olevassa yhteishaussa. Liiketalouden verkko-opinnoissa on haussa 50 ja tietojenkäsittelyn verkko-opinnoissa 20 opiskelupaikkaa. Molemmissa tutkintonimikkeenä on tradenomi (AMK).

Molemmissa hakuvaihtoehtona on päiväopinnot ja liiketaloudessa myös monimuoto-opinnot. Liiketalouden päiväopinnot järjestetään Kouvolassa (60 aloituspaikkaa) ja monimuoto-opinnot Mikkelissä (75 aloituspaikkaa). Tietojenkäsittelyn lähiopintoihin haetaan Mikkeliin (20 aloituspaikkaa).

Tarkemmat tiedot koulutusten sisällöstä on koottu Xamkin verkkosivulle:

Haku näihin koulutuksiin on ammattikorkeakoulujen yhteishaussa  20.3.–3.4.2019 osoitteessa www.opintopolku.fi (avautuu uuteen ikkunaan).

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Restonomikoulutus:

  • Koulutusjohtaja Tuija Pesonen, 040 534 5130
  • Lehtori, koulutusvastaava Anu Rantanen, 040 668227

Tradenomikoulutukset:

  • Koulutusjohtaja Marja-Liisa Neuvonen-Rauhala, 044 702 8333 (Kouvola, liiketalous, Digital International Business, data-analytiikka ja visualisointi)
  • Koulutusjohtaja Sari Simontaival, 040 663 6219 (Mikkeli, liiketalous ja verkko-opinnot)

etunimi.sukunimi@xamk.fi