Poikkeava maailmantilanne laittoi uusiksi sen, miten koemme arjen, maailman, läheiset ja vieraat kanssaihmiset. Monet kulttuurilaitokset ovat avanneet palveluitaan uudella tavalla ja hyvän jakaminen on kriisiaikana ilahduttavasti lisääntynyt. Teatterit ovat tuoneet esitystallenteita kaikkien kotona katsottavaksi, taidemuseot avanneet kokoelmiaan verkossa tutustuttaviksi, muusikot esiintyvät kodeistaan käsin. On lukemattomia mahdollisuuksia päästä vaivattomasti erilaisten kulttuurikokemusten pariin ja usein vieläpä ilmaiseksi. Digitaaliset kulttuurielämykset ja etäkokemukset voivat lisätä hyvinvointia ja lievittää yksinäisyyttä tarjoamalla vertaistukea maailman tulkintaan ja käsittämiseen.
Ongelmana on kuitenkin saavutettavuus laajasti ymmärrettynä, nimittäin saavutettavuus sekä sisällön hajanaisuuden että välineen suhteen. Tietokoneen ja netin käyttö, eri alustat esitysten jakamiseen, hakutoiminnot tai edes palveluitaan tarjoavat kulttuurilaitokset eivät ole kaikille tuttuja tai helposti opittavia. Museokokoelmien äärelle pääseminen, kokoelmien selailu tai tiedonhaku tietynlaisilla hakusanoilla eri kategorioihin järjestetyistä kokoelmista voi olla työn ja tuskan takana. Miten kaiken kulttuuritarjonnan keskeltä löytää sen itseään puhuttelevan teoksen? Etenkään, jos ei ole teatterin, musiikin tai kuvataiteen suurkuluttaja, eikä oikein tiedä mitä tai mistä etsiä? Onko olemassa kattavaa ja helppokäyttöistä portaalia? Auttaisiko henkilökohtainen kulttuurikoutsi, joka auttaa ihmistä kulttuurikokemusten pariin? Lisäksi on lukuisia ryhmiä, joille netin, digipalveluiden ja sovellusten käyttö on hankalaa. Hiiren käyttö on vaikeaa tai älypuhelimen ruutu ei tottele, koska käsi värisee ja sormenpäät ovat kuivat.
Vaikka etäkokemukset saataisiinkin kaikkien ulottuville, konkretisoi eristäytyminen myös kulttuuritoimintaan liittyvän fyysisen kohtaamisen tärkeyden. Mikä on kehollisen ulottuvuuden ja sosiaalisen jakamisen merkitys osana kulttuurin kokemista? Ruutu ei voi välittää livetilanteissa koettuja hetkiä, vaikka hyvillä äänentoistolaitteilla pääsisi mahtavien musiikkielämysten pariin ja taideteosten selailu isolta tv-ruudulta olisi ihan miellyttävää. Nämä eivät kuitenkaan vielä korvaa suoria aistihavaintoja, kokemusta fyysisessä tilassa, ihmiseltä ihmiselle suuntautuvaa kommunikaatiota ja kohtaamista, tuntua iholla ja kehossa. Muiden kokemukset ja yleisön reaktiot, tilanteen vaikutus omiin tulkintoihin ja tuntemuksiin jäävät pois. Miten tämä esitys koetaan, millaisia reaktioita herää?
Monelle pääsy kulttuurin pariin on valitettavasti vaikeaa aina. Jos jollain ei nyt ole mahdollisuutta pistäytyä taidemuseossa tai osallistua valokuvauskurssille, ei joillain ole vamman takia mahdollisuutta lähteä itsenäisesti museoon, varaa käydä teatterissa tai pystyvyyttä osallistua yksin ryhmätoimintaan vieraiden kanssa. Taide ja kulttuuri ovat monille erityisryhmille liian usein ja eri asteisesti saavuttamatonta. Kulttuurin kokeminen lisäksi on omaehtoisen taiteen toteuttaminen monille erityisryhmille etänä entistä vaikeampaa. Monella on tarve itseilmaisuun, mutta he tarvitsisivat tukea omaehtoiseen tekemiseen ja luovuuden löytämiseen.
Digi on toki hyvä täydentäjä ja netti auttaa tuomaan saavutettavat saataville. Mutta onko se tässä tilanteessa ainoa vaihtoehto? Miten tuoda taidetta eri ryhmien saataville poikkeusaikana? Voisivatko taiteilijaryhmät luoda esityksiä kadulla ikkunasta katsottavaksi? Maalata kuva-arvoituksia liiduilla asfalttiin? Lukea runoja puhelimessa? Laulaa balladi postiluukusta sisään? Entä sellaiset vaikeat kysymykset kulttuuripalveluiden muuttuessa, kuten miten näitä palveluita voisi tilata? Kuka maksaisi näistä palvelusta taiteilijoille? Miten lippuja näihin voi ostaa? Miten kompensoida taiteen ja kulttuuristen kokemusten kehollisen ulottuvuuden puuttumista? Onko niin, ettei mitenkään, juuri näiden kokemuksen perimmäisen olemuksen takia? Entä koronan jälkeen, miten auttaa löytämään henkilökohtaista hyvinvointia taiteesta ja kulttuurista, kokemalla ja itse tekemällä?
Kulttuurin ja taiteen vaikutukset hyvinvointiin ovat kiistattomia. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta velvoittaa kuntia tarjoamaan kulttuuripalveluita asukkailleen. Tässä tehtävässä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kuntia auttaa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen –kehittämistehtävä. Asiaa edistetään poikkeustilan aikanakin ja kuuntelemme yhteisön ehdotuksia siitä, miten tuoda eloa ja iloa ihmisille. Molemmissa maakunnissa kysyttiin vinkkejä kulttuuritoiminnan toteuttamisen poikkeusaikana. Kooste vastauksista löytyy tästä linkistä.
Laura Lehtinen
TKI-asiantuntija
Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Luovien alojen tutkimusyksikkö
laura.lehtinen@xamk.fi
p. 044 702 8451