Toukokuun viidestoista oli jännä päivä tyhytytöille. Olimme kutsuneet kolmen yksikön hoivatyöntekijät virkistäytymään Moision kartanoon.
Koko kevään olemme keränneet paukkuja kahden virkistymisiltapäivän järjestämiseksi. Kaksi on tärkeä luku, koska yhteen eivät kaikki halukkaat kolmivuorotyöläiset pääsisi. Toiset sulkeiset pidetään viikon päästä.
Perusteellisen panostuksen jälkeen tuli laukaisun aika. Meillä oli viisi tykkiä – siis melkoinen varmuusvarasto videoiden ammuntaan.
Sodan metaforat kumpuavat historiasta. Moision kartanon rakennutti Suomen sodassa kunnostautunut majuri Fredrik af Forselles vuonna 1820. Mielenkiintoinen yhteys hoivatyöhönkin löytyi: kartano on toiminut 1900-luvulla kunnalliskotina ja kotisisaropistona.
Ilma oli kuin morsian, mamselli ja kartanonrouva. Linnut visersivät kaunista kevättä. Heitin hetkeksi pois TKI-asiantuntijan haarniskan ja eläydyin kartanonrouvan rooliin. Liihottelin kaartuvaa puistotietä pitkin Xamk-T-paidassani ja toivotin vieraat tervetulleiksi tiluksillemme.
Valkeat runoratsut seisoivat metsän rajassa jylhinä vieraita vastaanottamassa. Olen varma, että näin yhden humman leukojen liikkuvan, vaikka ne ovat lasikuitua. Yksi vierasjoukko pohti, miten he saisivat Micralla kuljetettua ratsut kotiin. Vai kuskaisiko ratsukko heidät ja heidän automobiilinsa?
Tuuli lounaasta. Siirryimme siis sisätiloihin sitä nauttimaan. Sen jälkeen ohjelma jatkui…
… virkistävissä tunnelmissa. Jääkööt detaljit vielä metsän siimekseen, jotta toisen session osallistujatkin saavat yllätysmomentuminsa.
Sen sijaan jaan kanssanne tervetuliaisrunoni, johon kartano ja Kalevala suuresti innoittivat. Kieli, sanat ja viestintä ovat minun työhyvinvointini elimellinen osa. Ei synny kunnon virkistymispäivää ilman Kalevalaa!
Vanha Kalevala julkaistiin vuonna 1835, ja nykyisin tuntemamme versio vuonna 1849. Moision kartanon nykyisen empiretyylisen päärakennuksen on suunnitellut Carl Ludvig Engel vuonna 1820. Kenties sen kulturellit seinät ovat kaikuneet Kalevalasta kerran jos toisenkin.
Toisinto Kalevalasta (Nelipolvinen trokee -mitta poikkeaa paikoin pois polulta.)
Mieleni minun menevi, Moisioon matkustelevi./ Lähteäni laulamahan työhyvinvointitupahan,/ kartanota katsomahan, tyhytyötä takomahan./ Sanat suussani sulavat, lounaan läskin laskettavat./ Kielenkannat kaiuttavat, hoivatyötä hehkuttavat./
Veli kulta veikkoseni, sisko soma simasuuni!/ Lähe kanssa nauttimahan, päivän töistä irtoomahan/ yhtehen yhyttyämme, kahta’alta käytyämme!/ Teemme todeksi tyhymme, saamme toinen toisihimme/ luottaa hoivatantereilla, kotoisilla kartanoilla.
Aluss’ ankeen askarehen lasken päiviä lomahan./ Olemme oikein hyviä, vaikka väliin vänkäröimme/ kuulla noien kultaisien asukkaiden aamuvirren./ Vanhustossa voimakkaassa, kansassa kasuavassa/ hoiamme hienoja hapsia, elämän silittämiä!
Kalevala: Ensimmäinen runo (Tässä alkuperäisessä runossa trokee polveilee hienosti oikealla polulla.)
Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan, saa’ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat, puhe’et putoelevat,
kielelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat.
Veli kulta, veikkoseni, kaunis kasvinkumppalini!
Lähe nyt kanssa laulamahan, saa kera sanelemahan
yhtehen yhyttyämme, kahta’alta käytyämme!
Harvoin yhtehen yhymme, saamme toinen toisihimme
näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla.
Lyökämme käsi kätehen, sormet sormien lomahan,
lauloaksemme hyviä, parahia pannaksemme,
kuulla noien kultaisien, tietä mielitehtoisien,
nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa:
noita saamia sanoja, virsiä virittämiä – –
Teksti: Arja Hämäläinen, TKI-asiantuntija
