Ihminen on muutakin kuin diagnoosi. Thomas Kitwoodin persoonakeskeisen hoitotyön malli muistisairaiden hoidossa perustuu ihmisen persoonaan ja tarpeisiin. Mallissa vahvistetaan yksilöllisiä toimintatapoja ja totuttuja toimintoja voimavaralähtöisesti.

Kukka-mallissa kuvataan persoonaan vaikuttavia osa-alueita. Niitä ovat kiintymys ja ihmissuhteet, osallisuus, hyvinvointi, elämäntyö ja identiteetti. Kaikkein tärkein on rakkaus, joka on kukan keskiössä.

Mallin on tarkoitus tuoda hoitotyöhön asiakaslähtöinen näkökulma, joka huomioi asukkaan elämänhistorian ja läheiset yksilöllisesti sekä lisää osallisuutta hyödyntämällä vahvuuksia. Tätä samaa voimavaralähtöistä mallia toteutetaan myös Suomessa, mutta eri nimillä ja hieman eri näkökulmasta.

Lähde: https://www.verywellhealth.com/what-is-person-centered-care-in-dementia-97737 .

Kodinomainen elämä vai oikea koti?

Hoitotyön lempisanoja ovat asiakaslähtöisyys, kuntouttava työote, voimavaralähtöisyys, kodinomaisuus ja monta muuta. Mitä merkitsevät hienot sanat, jos ne eivät näy käytännön elämässä? Mitä tarkoittaa kodinomainen? Hoivayksiköt ovat asiakkaidensa oikeita koteja, eivät kodinomaisia yksiköitä, vaan koteja.

Kodeissa eletään ihmisten näköistä elämää, ei tiukan aikataulutettuja rutiineja. Vai käykö joku suihkussa joka maanantai aamupalan jälkeen, syö lounaansa tasan klo 12 ja juo aina maitoa ruoan kanssa? Voisiko lämpimään suihkuun mennä vaikka illalla ennen nukkumaan menoa, jolloin se voisi jopa rauhoittaa? Tai syödä lounaaksi pelkkiä munkkeja, jos huvittaisi niin tehdä?

Ei hoivakotien arki joustamatonta ole, mutta hyvin tarkastikin aikataulutettua. Ihminen kaiken aikataulutuksen keskellä unohtuu, vaikka aikataulusta muodostuu sen ihmisen elämä. Toki hoivatyön pitää olla organisoitua ja johdonmukaista, mutta voisiko se samalla olla asiakkaan näköistä elämää? Miten nämä asiat saataisiin yhdistettyä nykyistä paremmin hoitotyön arjessa?

Muovinen nokkamuki vai posliininen kahvikuppi?

Toimintaympäristökin voi olla kuntouttava. Aktivoiva, turvallinen ja selvästi merkitty ympäristö voi toimia terapeuttisena elementtinä myös muistisairaalle. Luonto ja puutarha rentouttavat lähes kaikkia ihmisiä diagnooseista riippumatta.

Kävimme Time2Grow-hankkeessa tutustumassa Tanskan Svendborg Bryghuset Demensby -vanhustenkylään. Siellä on panostettu toiminnallisuuteen. Suunnitteluun on otettu mukaan ikäihmiset, omaiset, fysioterapeutit ja hoitajat. Yhdessä hyvä tulee.

Pihalta löytyy ihastuttavia elementtejä, jotka myös aktivoivat ulkoilijaa. Siellä juoksentelee kaneja ja kanoja, kulkuväylät olivat esteettömät, on nuotiopaikka, jäätelökioski, asuntovaunu leireilyyn, kasvimaa sekä kasvihuone. Pihalle ja puutarhaan pääsee omista asunnoista ja huoneista. Piha on pengerretty tai aidattu kauniisti.

Myös sisätilojen viihtyisyys teki vaikutuksen. Seinät on maalattu iloisin värein, ja verhot ovat värikkäät. Esillä on taidetta, kirjoja ja harrastevälineitä, ja ihania vanhoja huonekaluja on käytössä. Astiat ovat posliinia tai lasia ja katettu kauniisti. Kaikki tämä lisää niin asiakkaiden kuin hoitajienkin viihtyvyyttä. Jokainen ihminen on posliinisen kahvikupin arvoinen – myös Suomen vanhustenhuollossa.

Kirjoittaja on Minna Nieminen, palvelumuotoilun opiskelija ja intomielinen kehittämisvouhkaaja Time2Grow-hankkeessa.