Ilmaisutaidon ryhmän osallistavaa improvisaatioteatteria kehitysvammaisille

Käärme kellarissa ja hevonen parvekkeella!

Mikkelin lukion toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoita on osallistunut teatterikurssille tämän lukuvuoden aikana. Kurssin opettaja Kikka Paananen on valmistanut lukiolaisten kanssa esityksiä kehitysvammaisille apunaan XAMK:n nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian Yhessä!-hankkeen yhteisöpedagogiopiskelijat – koulujeesarit – ja TKI-asiantuntija.

Yhteistyö alkoi vammaisinfosta

Kurssin alussa Yhessä!-hankkeen porukka piti teatterikurssilaisille vammaisinfon. Yhdessä pohdittiin, millaisia asioita on otettava huomioon, kun tehdään teatteria kehitysvammaisille. Eläydyttiin vammaisen asemaan ja mietittiin, mitä on asiallinen vammaisen ihmisen kohtaaminen. Lukiolaiset hoksasivat nopeasti, mistä on kyse. Tämän jälkeen oppilaitoksessa nuorisotyötä tekevät koulujeesarit Linda Härkönen ja Essi Kervinen ryhmäyttivät teatterikurssilaiset.

Koulujeesarit mukana esityksissä

Esitysten valmistuttua koulujeesarit ohjasivat lukiolaisia esityspaikoissa. Tammikuussa esityksiä on pidetty Chillaillaan-hankkeen klubitalon nuorille ja toimintakeskus Kipinän päivätoiminnassa oleville aikuisille. Ensi viikolla lukiolaisten hullunhauskoista teatterikappaleista pääsevät nauttimaan Kalevankankaan koulun Taituri-luokkien lapset. Esityksissä lukiolaiset ovat osallistaneet yleisöä muun muassa niin, että kehitysvammaiset katsojat ovat saaneet päättää lukiolaisten näyttelemät tilanteet. Ilmaisutaidon ryhmäläiset ovat päässeet näyttelemään esimerkiksi kiinteistövälittäjää, jonka myyntikohteessa on käärme kellarissa ja hevonen parvekkeella. Ja naurua on piisannut!

Lukiolaiset ilo antamassa

Oppilaitosnuorisotyöntekijän näkökulmasta ihastusta ja kunnioitusta on herättänyt erityisesti se, miten paljon iloa lukiolaisten melko itsenäisesti suoriutuva porukka on tuottanut kehitysvammaisille noin puolen tunnin esityksillään. Edellytyksenä on ollut ammattitaitoinen ilmaisutaidon opetus ja se, että koulujeesarit ovat ryhmäyttäneet kurssilaiset. Vain tiivis, ryhmäytynyt näyttelijäkaarti pystyy suoriutumaan yleisön edessä improvisoinnista näyttelijöiden ollessa tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Ja tähän on pystytty, kerta toisensa jälkeen!

Toiveissa yhteistyön jatkuminen

Yhteistyö Mikkelin lukion ja koulujeesareiden kesken on ollut sujuvaa. Parhaassa tapauksessa Yhessä!-hankkeen yhteisöpedagogiopiskelijat ovat ohjausapuna ilmaisutaidon kurssilla myös lukuvuonna 2019–2020.

 

Yhessä!-hankkeen tki-asiantuntija Sanna-Mari Pöyry ja yhteisöpedagogiopiskelijat, Mikkelin lukion koulujeesarit Linda ja Essi (ihkauusissa jeesarihuppareissaan)

Kirjoita kommentti

*