Osaamiskeskus Nuoska on luvannut vastata kentän kysymyksiin syksyn 2022 aikana. Tämä blogikirjoitus vastaa eräässä koulunuorisotyön verkostotapaamisessa esitettyyn kysymykseen. Kirjoitus jatkaa sarjaa, jossa kysymyksiin vastataan blogien, podcastien tai videojulkaisujen muodossa. Blogia varten on haastateltu useita asiantuntijoita.
— —-
Kysymys: Alueellamme koulujen nuorisotyöntekijät kokevat, että osa lapsista ja nuorista on tänä syksynä kiroillut valtavasti ja kielenkäyttö on ollut aivan luokatonta toisiaan ja koulun kasvattajayhteisöä kohtaan, vaikka nuorisotiloilla samat lapset käyttäytyvät nätisti? Mikähän on vialla ja miksi juuri tänä syksynä?
Vastaus: Kiitos kysymyksestä! Suomen kielessä on useita kirosanoja. Osa niistä on lainasanoja maailmalta, jotka ovat muokkautuneet suomalaisten suuhun. Professori Reijo Heikkisen mukaan suomalaiset ovat skottien, irlantilaisten ja venäläisten kanssa Euroopan ahkerimpia kiroilijoita. Suomalaiset tykkäävät päräytellä etenkin R-kirjainta ja aikoinaan Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta jouduttiin karsimaan julkaisuvaiheessa kirosanoja runsaasti. Kiroilu myös tiettävästi auttaa kestämään kipua paremmin.
Suomalaiset ovat siis maailman mittapuulla kärkikahinoissa kirosanojen käytössä ja esitetty näkökulma kivun lievityksestä sai kiinnostukseni heräämään. Kipuahan meillä on tänä syksynä piisannut, tosin enemmän henkistä kuin fyysistä. Lasten ja nuorten tunneilmasto heijastelee aikuisten elämänmenoa ja aikuisten tunneilmasto taas yhteiskunnan tilaa. On ollut haastavaa löytää ukkospilvelle hopeista reunaa. Ilmastonmuutos etenee, maailmalla ja Euroopassa soditaan, sähkön ja ruoan hinta nousee, lapsiperheiden köyhyys syvenee ja tämä saa*nan marraskuu on kestänyt jo ihmisiän.
Pohdintojeni tässä pisteessä päätän kysyä asiaa itseäni viisaammalta, eli XAMK:n lehtori Pekka Penttiseltä. Hän aikoinaan luennolla hienosti tiivisti edellisen sukupolven toistuvasti ajattelevan seuraavan sukupolven olevan pilalla. Muistan kysyneeni häneltä, että jos todella joskus tulee aivan pilalla oleva sukupolvi, miten huomaamme sen? En muista mitä hän silloin vastasi, jos vastasi. Luuli ehkä minun pilailevan, mutta olin kyllä ihan vakavissani.
Penttisen mukaan läpi nuoruuden historian on nuorten parissa ollut ajoittain taipumusta herättää pahennusta. Sotien jälkeinen aika tuotti kovaäänisiä nuorisosakkeja. Tämän jälkeen 1960-luvulla kovaääninen musiikki ja irvokas käytös sekä pukeutuminen ja asteittainen sukupuolimoraalin löyhtyminen tekivät samaa. 1970-luku kantoi myös oman kortensa kekoon paheellisen elämän poluilla päihteiden käyttönä, tupakointina ja vaikkapa susiparina elämäisenä. Tämä ketju on katkeamaton tähän päivään saakka liian suuren ruutuajan ja somehuutelun myötä. Iso kuva on huolipuheen täyttämää, vaikka samaan aikaan tiedetään myös se, että nuoriso on huomattavasti siistimpää kuin vanhemmat sukupolvet vaikkapa tupakoinnin ja alkoholin käytön suhteen. Monelta osin myös viisaampaa.
Nyt lisääntyneelle kiroilulle ja ikävälle kielenkäytölle voisi akuutisti etsiä syitä kahdellakin tapaa. Ensimmäinen on jokin nuorisokulttuurinen ilmiö, kuten jonkin somekanavan ohjelman tai huutelun vaikutus. Aiemminkin on ollut nähtävissä vaikkapa huumoriohjelmien repliikkien siirtyminen koululaisten puhetapaan. Nyt tämä aika on lisäksi ruokkinut somehuutelun siirtymistä koulun arkeen. Koulukin on järjestänyt verkko-opetusta ruudun välityksellä, eikä kasvokkain kohtaamisia koulussa ole ollut aiempaan tapaan. Niin sanottu ”kasvoton verkkopuhe” siirtynyt koulun käytäville. Verkossa ei huonotapaisuutta voitu havaita, vaikka sitä on taatusti myös opettajien sitä tietämättä ollut paljon opetuksenkin aikana. Toinen näkökulma on ryhmäilmiö, jonka saa yleensä aikaan joku tai jotkut avainhenkilöt nuorisoryhmissä. Sanonta ”joukossa tyhmyys tiivistyy” osuu tässä asiassa naulan kantaan. Rohkeaa kieltä käyttävä ja sovinnaisia rajoja koetteleva nuori saa muutkin joko kilvoittelemaan kielenkäyttöään, tai ainakin sosiaalistumaan puhetapaan tällä tavoin. Kyse on teorianäkökulmasta vaikkapa kovan tyypin pääoman kartuttamisesta sosiaalisella kentällä. Siis pitäisikö olla huolissaan? Oppilasryhmän kannalta voi syytä tällaiseen olla, sillä kyse on ryhmäilmiöstä ja onhan mahdollista sen saavan myös muita tätäkin vakavampia muotoja. Koulun näkökulmasta pidemmällä aikavälillä huolissaan ei ehkä tarvitse olla. Ikäryhmät poikkeavat toisistaan usein hyvinkin suuresti ja voisi olettaa, että paluu jonkinlaiseen normaaliin tapahtuu koulussa nyt olevan korona-ajan ikäryhmän vaihtuessa.
Vastapallona Pekka Penttinen esittää kysymyksen; Millä tavoin asiaan ollaan tai aiotaan puuttua? Voiko mentalisaatio auttaa tilanteessa?
En kehtaa kysyä Pekalta, mitä mentalisaatio tarkoittaa, vaan ensitöikseni googletan ja havaitsen sen tarkoittavan mielen liikkeitä tekojen takana. Olennaista olisi siis pohtia, miksi nuorille on vaikeampaa olla kiroilematta kouluissa kuin nuorisotiloilla. Koputan vertaiskuvallisesti kollegani, kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuunan suunnittelijan, Juha Leskisen virtuaalista työhuoneen ovea kysyäkseni häneltä. Jos joku tietää, se on Leskinen, jolla on tällä hetkellä plakkarissaan nuorille suunnatun kyselyn tulokset yli 7000 nuorelta ympäri Suomen.
Nuoret ovat vapaaehtoisesti nuorisotilalla ja hyväksyvät ne säännöt punniten haitta-hyöty -suhteita, kertoo Leskinen avuliaasti. Nuorisotilalta saa kahvia, ruokaa, ladattua puhelimet lämpimässä, on paljon syitä miksi nuoret näkevät järkeväksi noudattaa nuorisotilojen sääntöjä.
Tätä tukee myös nuorille suunnatun kyselyn tulokset. Nuoret ovat antaneet tänä syksynä kyselyn kautta nuorisotiloilleen hyvää palautetta mm. ilmapiiristä ja turvallisesta tilasta. Jokin ilmeisesti nuorisotilojen yhteisön rakenteessa on toimivampaa kuin koulussa, summailen mielessäni. Tokihan siinä sikälikin järkeä on, että nuorisotiloille nuoret saapuvat vapaaehtoisesti, kouluun pakon edessä. Voivatko siis kouluilla työskentelevät nuorisotyöntekijät koskaan toteuttaa nuorisotyön vapaata eetosta täysin, vai ovatko he ikään kuin vanginvartijoita hyvällä tahdolla varustettuina?
Katkaisen tämän ikävän ajatusprosessin ja tyydyn toteamaan, että molempia varmasti tarvitaan. Nuorisotyöntekijät ovat nuorille tärkeitä formaalissa ja vähemmän muodollisessa ympäristössä.
Kysyin myös ensimmäisen luokan opettajalta Birgitta Vahterilta, onko hän havainnut kiroilua ja huonoa käytöstä koulussaan ja eroaako tämä syksy jotenkin aikaisemmasta?
Ykkösillä saattaa olla jo yritystä kiroilla, mutta eivät he uskalla opettajan läsnä ollessa kiroilla. Kolmoset haistattelevat jo ihan kunnolla. Auktoriteetin kunnioitusta puuttuu kyllä, Vahter kertoo.
Kuulostaa kyllä masentavalta, enkä oikein itse ole ymmärtänyt, mikä siinä kiroilemisessa niin vetoaa. Päätän kysyä vielä Hollolan vapaa-aikapäälliköltä ja mieheltäni Lassi Puodinkedolta, joka kiroilee tuntemistani ihmisistä ylivoimaisesti eniten. Mikä ihme siinä kiroilussa niin paljon viehättää?
Se on niin mukavaa, kirosanat sopivat mukavasti suuhun ja luovat hetkellisen hallinnan tunteen omasta elämästä, Puodinketo summaa.
No sepä.
Ninni Parviainen
suunnittelija, Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna
Osaamiskeskus Nuoska on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamasta osaamiskeskuksesta vuosille 2020–2023. Nuoskan toimintaa koordinoi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamkin) nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia. Kanuuna on Osaamiskeskus Nuoskan osatoteuttaja.