Xamkin yhteisöpedagogiopiskelija, nuorisotyön osaaja ja Yhessä!-hankkeen koulujeesari Sallanoora Paajanen opasti Mikkelin lukion abeja hävikkiruuan vähentämiseen ja kierrättämiseen Taviksen taloustaidot -kurssilla 14.11.2019. Kurssille osallistuneita abeja muutaman vuoden vanhempi, itsekin Mikkelin lukiosta ylioppilaaksi valmistunut Sallanoora toimi vertaisohjaajana ja kokemusasiantuntijana itsenäistä elämää aloitteleville nuorille. Yhessä!-hankkeen TKI-asiantuntija Sanna-Mari Pöyry oli mukana tuntia seuraamassa.
Ryhmätöitä hävikkiruuasta
Sallanoora muutti ensitöikseen luokan istumajärjestystä niin, ettei kukaan istunut yksin. Asioita pohdittiin pienryhmissä keskustellen. Keskustelua viritelläkseen Sallanoora kierteli kyselemässä abien mietteitä annetuista pohdintatehtävistä. Puhetta syntyi siitä, mitä ruokaa tähdeaineksista voisi valmistaa. Abit tiesivät, miten vähentää hävikkiruuan määrää: voi tehdä kauppalistoja ja ostaa vain tarvittavia tuotteita tarvittava määrä – ei heräteostoksia. Lopuksi opiskelijat saivat vinkkejä siitä, millaisia sovelluksia älypuhelimeen voi ladata helpottamaan opiskelijan edullisia ruokaostoksia. Mottona ruokakauppaan toimii ”pakastus on opiskelijan pelastus” – pakkasessa ruoka saa jatkaa elinkaartaan, vaikka kaikkea ei jaksaisikaan syödä heti.
Kierrätystaidot hallussa
Hävikkiruokaan liittyvän opastuksen jälkeen lukiolaiset saivat orientoitua kierrätykseen. Sallanoora innosti abeja parikeskusteluun. Luokan takaosaan rakennettiin kierrätyspöytä. Kierrätyspöydällä oli erilaisia jätteitä; pahvia, paperia, muovia, ongelmajätettä ja lasia sekä metallia. Kaikelle piti löytää oikea loppusijoituspaikka. Ryhmät vierailivat kierrätyspöydällä vuorotellen, ja varsin hyvin kierrätys eri ryhmiltä sujui. Lopuksi kerrattiin, miltä verkkosivulta löytyy kierrätysohjeet pulmatilanteita varten.
Keskustelua innostettuna
Keskustelun käynnistyminen ja yllä pysyminen vaati innostamista ja lempeän napakkaa ohjausta. Kukaan ei ensiksi vastannut kysymyksiin, eivätkä ryhmät alkaneet toimia selkeistä ohjeista huolimatta. Vasta ystävällisessä ilmapiirissä kannustamisen ja patistelun jälkeen alkoi kuulua puheensorinaa.
Hiljainen ilmapiiri ja takkuaminen toimeen tarttumisessa saivat ryhmänohjaajat pohtimaan, mikä fiksut ja osaavat ihmiset saa hiljaisiksi. Ajatukset kääntyivät yhteisöllisyyteen.
Kurssimuotoisuus ja luokattomuus näkyvät kiinteiden vertaisryhmien puuttumisena
Lukion luokattomuus isossa koulussa tarkoittaa sitä, että joka kurssilla osallistujat voivat olla toisilleen vieraita. Toisten nimiä ei muisteta. Kun ei yhtään tiedä, kuka naapuripöydässä istuu ja mitä hän mahtaa asioista ajatella, on vaikea ottaa tilaa ryhmässä ja esittää omia mielipiteitä. Jos joka tunnilla on vähän eri porukka, joka taas seuraavaan jaksoon vaihtuu, ei ryhmäytymistä ehdi tapahtua. Kun ryhmäytymistä ei tapahdu, ryhmä jää turvattomaksi. Turvattomuus ei edistä oppimista, päinvastoin. Voi käydä niin, että eri tunneilla kiertää joukkio toisistaan irrallisia yksilöitä. On vaarana, että jokainen alkaa keskittyä yksin omaan oppimiseensa. Tällaisessa tilanteessa ei ole ihme, jos keskustelua ja yhteistoimintaa ei synny.
“Miä itse ihmettelin ensin kovasti sitä, kun kuulin luokkaryhmien rajojen hävinneen johonkin ja jokainen vaan itsekseen kelluu läpi lukion ilman oman ryhmän tuomaa pienintäkään turvaa eikä opettajatkaan ole niin kiinni omassa ryhmässä kuin voisi ehkä luulla. Itse kirjoitin ylioppilaaksi 2017 ja ihmettelen miten näinkin lyhyessä ajassa oma vanha koulu on saanut täysin eri ilmeen. Muistelin vanhojen koulukavereiden kanssa miten meillä oli asiat ja joo, myönnettäköön, ei kaikilla luokilla ollut välttämättä super-ryhmähenkeä, mutta ainakin tiesimme toistemme nimet. Lukujärjestykset ensimmäiselle vuodelle oli valmiiksi tehtyjä ja niillä käytiin oman luokan kanssa, toki yksittäiset poikkeukset joihinkin kursseihin liittyen oli mahdollisia, mutta runko oli valmis ja se omalta osalta toi helpotusta siihen, ettei tullut niin isoa läjää uuta asiaa ja ehti tutustua uusiin ihmisiin edes jonkin verran. Oma kokemus omasta lukioryhmästä ei ollut ihana ja ruusuinen (no hard feelings, jos joku vanha luokkalainen tätä lukee) ja oltiin pieniä ryppäitä omissa porukoissa omien kavereiden kanssa, eikä isosta ryhmästä irtaantuminen olisi ollut mikään ongelma. Tämän irtaantumisen mahdollistaminen tosin nakertaa- mitä tapahtuu nyt niille, joilla ei ole edes sitä muutamaa kaveria ja ketkä keskittyy vain omaan oppimiseen, suorittamiseen ja kirjoihin, kun lukio- ja teiniaikaan kuuluu niin paljon muutakin kuin Uskonto 3 tai Biologian 2 kurssi.“ -Sallanoora
Nuorisotyö toisella asteella auttaisi ryhmien muodostuksessa
Yhteistoiminta ja vertaisoppiminen ovat loistavia mahdollisuuksia, jotka jäävät edellä kuvatuissa tilanteissa käyttämättä. Mutta entä jos asiat olisivat toisin? Jos nuorisotyöntekijä olisi kiinteä osa toisen asteen oppilaitosten arkea? Nuorisotyöntekijä voi ammattimaisesti ryhmäyttää porukan kuin porukan, ratkaista ryhmädynamiikkaan liittyviä konflikteja, tukea nuorten vertaisryhmiä ja kohdata opiskelijoita yksilöllisesti, jokaisen erityislaatuisuuden huomioiden. Mitä kiinteä, ammatillisesti ryhmäytetty vertaisryhmä ja koko koulun kattava yhteisöllinen toimintakulttuuri tarkoittaisivat oppimistulosten kannalta? Entä kouluyhteisön ja sen jäsenten hyvinvoinnin kannalta?
Oppilaitosnuorisotyöllä voidaan vähentää koulupudokkuutta
Jokainen koulupudokas on kuulunut johonkin luokkaan, ollut jollain tunnilla. Ajatella, jos hänet olisi saatu kiinnitettyä kouluyhteisöön ennen kuin keskeyttämisestä tuli väistämätöntä! Tai jos vertaiset olisivat kiinnostuneet toisistaan siinä määrin, että vetäisivät tipahtamaisillaan olevan kaverin takaisin porukkaan. Se, että tämä olisi totta, edellyttäisi ryhmäytymistä, ja yhteistoiminnan mahdollistamaa ryhmän luomaa turvaa –nuorisotyön ydinosaamista. Nuorisotyöntekijä pystyy ammattitaitonsa ansiosta huolehtimaan siitä, että opiskeluryhmistä muodostuu kiinteitä, yhteisöllisiä ja välittäviä ryhmiä – eikä yksikään vuosikurssi jää joukkioksi toisistaan irrallisia yksilöitä.
Ryhmäyttäminen vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä sekä jatkuvuutta. Luokan oma ryhmäytyspäivä saattaa toimia jäänmurtajana ja aktivoida nuoria tutustumaan toisiinsa, mutta ryhmäytystä pitäisi sisällyttää luokille säännöllisin väliajoin tarjoten luokalle haastetta ryhmän kehitystason mukaisesti jotta ryhmästä saataisiin entistä yhtenäisempi ja näin riski koulupudokkuuteen voisi pienentyä. Ajatella, jos jokaisessa oppilaitoksessa työskentelisi nuorisotyöntekijä samalla tavalla kuin siellä työskentelee kuraattori, terveydenhoitaja tai kouluavustaja – mitä se tarkoittaisi?