Yrittäjän puolisona ja kahden päiväkoti-ikäisen lapsen äitinä opiskelun aloittaminen vaati kehityskeskusteluja keittiön pöydän ääressä. Venyykö perheemme tähän? Kärsiikö lapset? Löytyykö aikaa opinnoille, vai tuleeko lopulta ero? Uskaltaisiko tähän ryhtyä?!
Syyskesällä 2021 silmiini osui somessa mainos Digimarkkinoinnin YAMK-opinnoista. Ekalla kerralla varmasti pyyhkäisin sen ohi, ehkä toisellakin, mutta mainos ymmärsi tulla uudelleen näkyviin. Olin tuolloin parhaillaan hoitovapaalla ja palaamassa työelämään ja usko omaan osaamiseen oli päässyt kotona ollessa vähän rapistumaan. Sehän on varsin trendikästä sekin, huijarisyndrooma nimittäin.
Valmistuin edellisen kerran vuosituhannen alussa tradenomiksi. Jatko-opinnot olivat kyllä käyneet mielessäni vuosien mittaan, mutta mielenkiintoista opintosuuntaa ei ollut kohdalle osunut. Tai oli, mutta se olisi vaatinut kolmena iltana viikossa läpi talven ajamista 200 kilometrin päähän lähitunneille. Ei innostanut. Vuosia kului ja vaihdoin välillä paikkakuntaakin. Opintojen näkökulmasta huonompaan suuntaan eli paikkakunnalle, jossa ei edes ole korkeakoulua. Täysin verkossa tapahtuva opiskelu oli siis todella houkutteleva vaihtoehto, ja kun opintojen painotuskin vielä osui omiin mielenkiinnon kohteisiin, olin aika innostunut.
Yrittäjän puolisona ja kahden päiväkoti-ikäisen lapsen äitinä tilanne vaati kehityskeskusteluja keittiön pöydän ääressä. Venyykö perheemme tähän? Kärsiikö lapset? Löytyykö aikaa opinnoille, vai tuleeko lopulta ero? Uskaltaisiko tähän ryhtyä?! Aviomies kuitenkin tuumasi, että ei se hakeminen mitään maksa, ja niinpä pistin paperit vetämään.
Alkukankeutta
Niinhän siinä sitten kävi, että pääsin sisään. 2022 tammikuussa elettiin vielä koronan jälkihöyryjä, joten ensimmäinen lähipäivä vaihtui virtuaaliseksi kokoontumisrajoitusten vallitessa. Mietin, miten sitä muka voi saada opiskelukavereista tukea, kun kaikki notkuvat linjoilla luurit päässä satojen kilometrien päässä toisistaan. Vähänpä tiesin. Myös itse opiskelu mietitytti. Kun pitää 20 vuoden tauon opiskelussa, joutuu monta asiaa opettelemaan vähän kuin uudelleen. Lähdeviittauksista lähtien moni asia tuntui alkuun heprealta.
Opettajat opettivat meidät opiskelemaan, tekemään lähdemerkintöjä ja etsimään tietoa.
Ensimmäisenä keväänä opinnoissa oli kahlattavana tiukka setti tiivistä ammattialan asiaa. Palautuspäiviä oli lähes joka viikolle, joka piti rytmin yllä. Samalla opettajat opettivat meidät opiskelemaan, tekemään lähdemerkintöjä ja etsimään tietoa. Sitä toki piti tehdä 20 vuotta sittenkin, mutta silloin vielä analogisesti kirjastossa kirjahyllyn vieressä kirjoja plaraillen.
Nyt apuna olivat Kaakkurit E-kirjoineen, artikkelitietokannat ja erityisesti hyvin valmistellut oppimisalustat, jotka tukivat itsenäistä työskentelyä. Näin jälkikäteen se tuntuu kaikki niin hienolta, mutta valehtelisin jos väittäisin, etteikö muutamaankin kertaan ollut hanskat lentämässä tiskiin ja tietokone ulos ikkunasta. Kielsin jopa miestäni kertomasta kellekään, että opiskelen. Jos kuitenkin lopetan kesken, niin ei tarvitse sitten selitellä.
Jatkaminen kannatti
Selvisin ensimmäisestä keväästä ja kesän puhaltelun jälkeen jaksettiin taas jatkaa. Syksyllä 2022 päästiin jo tapaamaankin, kun syksy aloitettiin lähipäivällä. Kuinka kivaa olikaan nähdä ihan elävänä Teamsista tutut nimikirjainpallot! Se taisi olla Elina, joka ehdotti että perustetaan WhatsApp-ryhmä meidän luokallemme, ja sen avulla lähipäivääkin varten sovittiin kimppakyytejä ja illallistreffejä. Yhtäkkiä se mahdottomalta tuntunut vertaistuki alkoi toteutua, virtuaalisesti niin kuin opinnotkin. WhatsAppin kautta muistuteltiin luennoista ja kysyttiin neuvoa kohtalotovereilta. Tuntui oikeasti siltä, ettei ole yksin omien opintojensa kanssa.
Opinnot itsessään ovat olleet loistavia kautta linjan, ja kaikki ovat ainakin omalta osaltani vastanneet suoraan työelämän tarpeisiin. Osaaminen on päivittynyt 2020-luvulle, enkä enää ajattele olevani dinosaurus ysäriltä. Kiitos siitä loistavalle opettajakunnalle, jolla on ollut näkemystä opintojen rakentamisessa!
E-kirjat olivat todellinen karkki kakun päällä!
Yhtä iso kiitos kuuluu Xamkin kirjastolle. Paikkakunnalla, jossa ei ole korkeakoulua, ei ole myöskään korkeakoulujen kirjastoa. Pienen paikkakunnan kirjasto ei pysty palvelemaan ajantasaisella ammattikirjallisuudella ja kaukolainat olisivat tulleet melkoisen kalliiksi. Niinpä E-kirjat olivat todellinen karkki kakun päällä. Kovin montaa kertaa ei käynyt niin, ettei haluamaansa olisi lainaan saanut kohtuullisessa ajassa. Yleensä sai heti.
Kaiken suurin kiitos kuuluu perheelleni, joka venyi ja paukkui, kun äidin hermoja välillä kiristi. Nyt uskallan jo sanoa lapsilleni, että loppu häämöttää jo.
Anneli Ojala, Digimarkkinoinnin johtaminen, tradenomi (ylempi AMK)