Vappu on työn juhla. Voisiko se olla myös vastuullisen työhyvinvoinnin juhla?

Työhyvinvoinnin (lyhyesti thv:n) esiinmarssi on jatkunut jo pitkään. On tietysti hienoa, että hyvä olo kiinnostaa, mutta valitettavasti lieveilmiöitäkin syntyy. Koko thv:n alue ja menetelmät ovat kirjavoituneet tai jopa suorastaan levinneet käsiin.

Thv-massa paisuu siis kuin munkkitaikina. Ulostanko omaan taikinaani, kun tässä kantaaottavassa tekstissä perkaan yleisiä (harha)käsityksiä thv:n harjoittamisesta ja sen mediaseksikkäistä keinoista?

Kuka saa marssia thv:n puolesta?

Kuka saa hoitaa yritysten ja organisaatioiden thv:ia? Kenen ainakin pitäisi sillä kentällä toimia? Ketkä ovat sopivia ja päteviä kehittämään thv:ia? Näistä pitäisi saada jonkinlaiset yhteiset suuntaviivat, ainakin organisaatiotasolla, mutta miksei valtakunnallisestikin.

Pitäisikö thv-asiantuntijan olla Valviran nimikesuojattu ammatti? Onko eroa sillä, minkä alan thv:ia kehittää? Pätevätkö metallialalla samat lainalaisuudet kuin hoivatyössä? Voiko kömpelö thv-intoilija saada aikaan enemmän vahinkoa kuin iloa?

Thv:n edistäjiksi nimittäin hakeutuu myös monenkarvaista puoskaria monenlaisin vaikuttimin. Toisessa ääripäässä paukutetaan hihhulointihenkistä itsensäjohtamista ja kaikkinaista mielen eheyttä, toisessa ääripäässä taas pitäydytään tiukasti raakaan talousdataan ja syyllistetään sairauslomilla.

Palvelupelitarinaergonomia-työkalut kuluvat käytössä

Ajan henki ohjailee, kuka pitää milloin mitäkin menetelmää hihhulointina.

Palvelumuotoilu on nyt niin pop, että sen ylihypetys on vaarassa aktivoida aivojen pahoinvointikeskuksen. Onko palvelumuotoilu nykykeisarin uudet vaatteet tai jopa ”samaa paskaa uudessa paketissa”? Voiko käytettävyyskehittäjä koskaan päästä hänelle vieraan alan ytimeen? Tarvitseeko hänen? Kauanko palvelumuotoilu post it -lappuineen pärjää takana kiihdyttäville trendeille?

Tarinallistaminen vasta haiskahtaakin huuhaalta vanhan kansan nenässä. Keksitään kivoja juttuja omasta työhistoriasta tai sepitetään näennäisen hauskoja puolitotuuksia yrityksen vaiheista. Millä ihmeen tavalla satuilu on koskaan edistänyt kunnon työtä Suomen kovissa oloissa?

Pelillistäminen lentäköön samaan leluromukoppaan kuin tarinallistaminen. Aikuiset ihmiset pannaan työajalla kertomaan juttuja ja pelaamaan ja vielä käyttämään tietokonetta! Tietotyön siniset aallot kuormittavat jo kunnon työssäkin aivot äärimmilleen. Halutaanko ruutuaikaa ja niskajumejakin ehdoin tahdoin lisätä?

Kognitiivinen ergonomia lähettää hiljaista signaalia ideataivaalta. Se on jo havaittu thv:n kehityksen kehittämisen tutkassa. Tietotyö poksauttaa aivot pihalle alta aikayksikön, jossei kaikkia em. pelipalvelutarina-metodien kevätjuhlaliikkeitä tehdä oikeassa järjestyksessä – ja välillä palaveerataan terveellisesti ulkoilmassa marssien. Lunastaako kognitiivinen ergonomia siihen kohdistuneet ihanteelliset odotukset?

Tuntuuko, että näihin kivoihin tuoreisiin menetelmiin törmää joka work shopissa? Tuntemus on todellinen. Valitettavasti uusi ja hyvä työkalukin kuluu tehottomaksi, kun sillä naputellaan kaikkea tielle sattuvaa.

HV & THV!  

Lauluntekijä Veikko ”Vepa” Lavi kiteytti ihmiselon vuonna 1976: ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokainen elämä on tärkeä.” Säestän Vepaa thv-ihmisen sanoin vuonna 2019: Jokainen ihminen on myös oman työnsä asiantuntija!

Kun muistamme nämä, vältämme pahimmat thv-puoskaroinnit. Tärkeää on myös ohjata pahasti tulehtuneet thv-tapaukset, niin yksilöt kuin työyhteisöt, asiantuntevalle ja empaattiselle lääkärille.

Mussuttakaamme vappumarsseillamme maistuvaa munkkia ja heilutelkaamme vastuullisen työhyvinvoinnin lippua korkealla. Toivotan kaikille HV & THV eli hauskaa vappua ja työhyvinvointia!

Teksti ja kuvat: Arja Hämäläinen, thv-asiantuntija

P.S. Kielitoimiston sanakirjan mukaan puoskari-sanan merkitys on ’laittomasti lääkärintointa harjoittava henkilö; halv. taitamattomasta lääkäristä’. Valvira on sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/ammattioikeudet).

 

Jaa sivu