
Vastuulliset ruokapalvelut
Tutkimusryhmämme tavoitteena on vahvistaa alueellista ruokajärjestelmää, palveluliiketoimintaa ja kansainvälistymistä.
Kehittämistyömme perustuu ratkaisukeskeisyyteen, vuorovaikutteisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön.
Tutkimme ja kehitämme tulevaisuuden ruoka-alaa!
Kohti vastuullista ruoka-alaa
Vastuulliset ruokapalvelut -tutkimusryhmän asiantuntijat toteuttavat alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä tutkimus- ja kehittämis- hankkeita.

Kohti vastuullisia ruokapalveluja
Vastuulliset ruokapalvelut tutkimusryhmän tavoitteena on edistää ruokapalvelujen ekologista, taloudellista ja sosiaalista vastuullisuutta. Siihen pyritään lisäämällä osaamista, kehittämällä tuotanto- ja palveluprosessien suunnittelua ja toteutusta.
Kehittämisen tavoitteet ja ratkaisut määritellään yhteistyössä työelämän kanssa.
Keskeisiä teemoja
- Kasvipohjaiset ateriat ruokapalveluissa
- Ruokahävikin ja energian kulutuksen väheminen
- Ikääntyvien hyvä ja terveellinen syöminen
- Työympäristöt ja työhyvinvointi


Kohti vahvaa ja kansainvälistä alueellista ruokajärjestelmää
Kestävä ruoan tuotanto ja kulutus edellyttää toimia ja yhteistyötä kaikilta ruokajärjestelmän osapuolilta. Osallistumme tähän systematisoimalla yhteistyötä, vahvistamalla kansainvälistymistä sekä tuottamalla alueellisia ruoka-alan kehittämisohjelmia ja strategioita. Elinkeinokalatalouden kehittäminen sisävesillä on meille tärkeää.
Olemme mukana Etelä-Savon ruokaklusterissa sekä useissa alueellisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.
Keskeisiä teemoja:
- Yhteistyöverkostojen systematisointi, klusterityö
- Ruokamatkailun kehittäminen
- Elinkeinokalatalouden kehittäminen
Tutkimusympäristöt
Xamk RestoLab on opetus- ja kehittämisympäristö, jossa pyritään olemaan askel edellä reaalimaailmaa. Se on pelikenttä, jossa uusia innovatiivisia ratkaisuja voidaan testata turvallisessa ympäristössä. RestoLab tarjoaa mahdollisuuden tutkia, mitata, arvioida ja kehittää ruokapalvelujen ja ruoka-alan yritysten tuotantoprosessien ja tuotteiden toimivuutta virtuaalisissa sekä fyysisissä tiloissa.
Tuotannollisesta opetustilasta tehty 3D malli, virtuaalinen kaksonen, mahdollistaa tilan esittämisen digitaalisessa muodossa ja rikastamisen reaalimaailmasta kerätyllä tiedolla. Xamk RestoLab mahdollistaa virtuaalisten, pelillisten ja VR-teknologioita hyödyntävän opetuksen ja oppimisen.
Saimaa Stadiumin ensimmäisen kerroksen aulatilaan on rakentumassa tutkimusympäristö, jonka avulla voidaan tutkia digitaalisen näyttöviestinnän vaikuttavuutta ja seurata ihmisten liikkumista tilassa.


Yhteistyö ja verkostot
Xamkin sisäinen yhteistyö mahdollistaa monialaisen ja koulutusta edistävän rakenteen. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan kautta opiskelijat pääsevät ratkomaan työelämän haasteita sekä verkostoitumaan paikallisten yrittäjien ja potentiaalisten työnantajien kanssa.
Tutkimus- ja kehittämishankkeissa on mukana laaja joukko alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä kumppaneita. Olemme mukana mm. seuraavissa verkostoissa
- Etelä-Savon ruokaklusteri
- European Cluster Collaboration Platform
- Taste Saimaa – European Region of Gastronomy Saimaa 2024
- Kansallinen ruokamatkailun verkosto – Hungry for Finland
- Kansallinen kalatalousverkosto
Kestävän ja kannattavan elinkeinokalatalouden edistäminen
Tavoitteemme on uudistaa elinkeinokalatalouden arvoketjua, lisätä sen kannattavuutta ja tuottaa korkeaa lisäarvoa yli alojen.
Kehitämme ruokahuoltovarmuutta, parannamme kokonaiskestävyyttä ja hyödynnämme innovatiivisia teknologioita ja kansainvälisiä TKI-ratkaisuja.
Yhdistämme tutkimuksen, koulutuksen ja yritystoiminnan luodaksemme innovaatioita tuottavia ekosysteemejä, jotka tukevat vastuullista ja kestävää elinkeinokalataloutta tulevaisuudessa.
Keskeisiä teemoja
- Ekosysteemit ja vastuulliset prosessit
- Digitaalisuus, data ja teknologia

Tutustu hankkeisiimme

Scaling Experiences – Elämystalouden kehitysohjelma yrityksille

Ammattikeittiöt ja catering – KetCat

TyhyTeko – Työhyvinvointia ja tuottavuutta marata-alan ammattilaisille tekoälyn ja robotiikan avulla

KasvisPro Edu – lisää ammatillista osaamista kasvisruoan ja kasviproteiinien käyttöön
Kalastuksen kehittämisohjelma (KaKe)

Tuohta tarinoista

Yhteistyöllä hävikkiosaajaksi – HävikkiHUB

Food Souvenir from Saimaa – matkalla kansainvälistymiseen

BASCIL – Kestäviä ruokamatkailun palveluratkaisuja lähiruoantuottajille

Joustavia koulutusmalleja matkailu- ja ravitsemisalan työntekijöiden osaamisen kehittämiseen Etelä-Savossa

KISMET – sustainable food environments

Eväitä luomun esilletuontiin ja lisää liiketoimintaa

Lisäarvoa järvikalajalosteista
Osallistu tapahtumiin

Ruokakansalaisuusviikko 1.-5.9.2025

Food Souvenir -myyntitapahtuma Joensuu

Food Souvenir -myyntitapahtuma Mikkeli

Huomisen ruokapöytä -seminaari
Inspiroivia tarinoita

Elämänmakuista luomua Etelä-Savosta – Euroopan parhaalta luomualueelta

Etelä-Savon maaseudun yrityksiä autetaan kehittämään unohtumattomia elämyksiä

Kotimainen ruoka tutuksi pelien kautta

Teknologia työhyvinvoinnin ja tuottavuuden tukena: TyhyTeko-hankkeen lähestymistapa

Xamkin KasvisPro-hanke on finalistina valtakunnallisessa kilpailussa

Xamkin KasvisPro-koulutushanke sai Ravitsemusteko 2024 -palkinnon

Pettuinen metsämysli on Suomen paras ruokalahja

Etelä-Savo on EU:n paras luomualue 2024!

Ruoka-alan kansainvälistyminen: Kotikansainvälistymisen ja epäsuoran viennin mahdollisuudet

Savonlinnan ruoka-ala: mikä toimii – mikä ei?

Ruoka-alan innovointi ei ole vain reseptiikkaa

Asiakasymmärrys ehtona kansainvälisillä markkinoilla menestymisessä

Sovelluskehityksellä helpotusta merellä kalastaville
