Kehittämisestä ei saa tulla konsulttivetoista
Pitkän työuran Pienyrityskeskuksen johtajana tehnyt Pentti...
Pitkän työuran Pienyrityskeskuksen johtajana tehnyt Pentti...
Mikkelin yliopistokeskuksen (MUC) pääsihteeri Matti Malinen...
Johtajuus ja yrittäjyys ovat ehdottomasti Pienyrityskeskuksen...
Olen huolestunut siitä, ettei vienti enää...
Insinööritaustainen Tuomo Leppänen lähti yrityksineen tekemään...
Pienyrityskeskuksessa myynnin johtamisen professorina toiminut Petri...
Mikkeliläisen OiOi Oy:n näyttäviä virtuaaliseinäratkaisuja voi...
Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtajana pitkän uran tehnyt...
Kangasniemeläinen Tehomet kasvoi 40 vuodessa Pohjoismaiden...
Xamk Pienyrityskeskus lähti kansainvälistämään suomalaisyrityksiä 1990-luvun...
Vuonna 1997 perustetun Pienyrityskeskuksen yrityshautomon työtä...
Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus perusti yhden maan...