Ruokapalvelujen kehittäminen alkoi jo vuonna 2002. Vastuulliset ruokapalvelut -tutkimusryhmän toiminta vakiintui vuonna 2015. Tiimissä on tällä hetkellä mukana 12 asiantuntijaa.

Toimintamme keskitty ruokapalvelujen ja ruoka-alan vastuullisuuden ympärille. Teemme yhteistyötä matkailu- ja ravitsemisalan yritysten ja kehittäjien kanssa alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Mikkelin kampuksella sijaitseva Xamkin RestoLab on yhteinen oppimis-, koulutus- ja kehittämisympäristö.

 

Yhteinen tavoitteemme on kehittää tulevaisuuden vastuullisia ja asiakaslähtöisiä ruokapalveluja!

KEHITÄMME TULEVAISUUDEN RUOKAPALVELUJA!

Vastuulliset ruokapalvelut tutkimusryhmän tavoitteena on edistää ruokapalvelujen ekologista, taloudellista ja sosiaalista vastuullisuutta osana alueellisesti kestävää ruokajärjestelmää. Teknologian, digitaalisten ratkaisujen ja datan hyödyntäminen sekä ratkaisukeskeinen ja vuorovaikutteinen kehittämisote on meille tärkeää.

Vastuulliset ruokapalvelut tutkimusryhmän asiantuntijat toteuttavat paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä tutkimus- ja kehittämishankkeita, jotka liittyvät ruokapalvelujen tuotanto- ja palveluprosesseihin, ruokapalvelujen roolin ihmisten hyvän ja ravitsevan syömisen tukemisessa sekä alueellisen ruokajärjestelmän ja elinkeinokalatalouden kehittämiseen.

Yhteistyössä Xamkin koulutuksen kanssa kehitämme uusia oppimis- ja toimintatapoja. Osallistamme ja autamme opiskelijoita tutkimus- ja kehittämistoimintamme myötä tutustumaan työelämään sekä verkostoitumaan paikallisten yrittäjien ja potentiaalisten työnantajien kanssa. Opiskelijat ovat mukana esimerkiksi opinnäytetyöntekijöinä, harjoittelijoina tai kesätyöntekijöinä.

 

Toimintaamme rahoittavat mm:

  • EU:n rakennerahasto-ohjelmat (EAKR, ESR, EMKR, Maaseuturahasto)
  • Maa- ja metsätalousministeriö
  • Sosiaali- ja terveysministeriö
  • Ympäristöministeriö
  • Valtioneuvoston kanslia
  • Suomen Akatemia
  • The Nordic Joint Committee for Agricultural and Food research (NKJ)
  • Interreg Baltic Sea Region

 

Kuinka voimme auttaa?

Olethan meihin yhteydessä hankeyhteistyöhön, asiantuntijapalveluihin, harjoitteluun, opinnäytetyöhön yms. liittyvissä asioissa.

 

Ota yhteyttä

Tutustu toimintaamme

käynnissä olevat hankkeet

Tutustu tästä

Aiemmin toteutetut hankkeet

Tutustu tästä

Xamk Restolab

Xamk Restolab on Vastuulliset ruokapalvelut tutkimusryhmän ja restonomikoulutuksen yhteinen tutkimus-, koulutus- ja oppimisympäristö.

Tutustu Xamkin RestoLabiin!

Ajankohtaista asiaa

Tulevaisuuden kestävä hyvinvointi -seminaari 2023

Tulevaisuuden kestävä hyvinvointi seminaari järjestetään 9-10.11.2023 Mikkelissä.

Tutustu vuoden 2022 seminaarin ohjelmaan ja laita tulevan vuoden päivät jo kalenteriisi!
 

Ohjelma 2022

Tutustu Etelä-Savon ruokaklusteriin

Etelä-Savon ruokaklusteri kokoaa yhteen ruokaketjun toimijoita.

Lue lisää!

Taste Saimaa

Saimaan alue on Euroopan ruoka- ja kulttuurimatkailun keskus 2024

Xamk on mukana Saimaa European Region of Gastronomy -työssä.

Taste Saimaa -verkkosivut

Tutustu asiantuntijoihimme

Tiia-Mari Eilola

TKI-asiantuntija
Puhelin
+358504738180
Vastuualueet
Paikallisten ruokatuliaisten tuotteistaminen -hanke | matkailun kehittäminen | matkailun uutiskirje
Sijainti
Kotkan kampus
LinkedIn

Taina Harmoinen

Tki-asiantuntija
Puhelin
+358406625560
Vastuualueet
lähiruoka | ruokamatkailu | elintarvikeviestintä | maaseutuyrittäjyys
Sijainti
Mikkelin kampus
LinkedIn

Jade Hirvonen

Projektipäällikkö
Puhelin
+358401676918
Vastuualueet
matkailun kehittäminen | ruokaympäristöjen kehittäminen | KISMET-hanke
Sijainti
Mikkelin kampus
LinkedIn

Antti Kinnunen

Projektipäällikkö
Puhelin
+358504763894
Sijainti
Mikkelin kampus
LinkedIn

Katariina Kovanen

Tki-asiantuntija
Puhelin
+358503447453
Sijainti
Mikkelin kampus

Piia Mikonsaari

TKI-asiantuntija
Vastuualueet
kasvisruoka ruokapalveluissa \| ruokapalveluprosessien kehittäminen \| FoodNutri-tutkimusympäristö
Sijainti
Mikkelin kampus
LinkedIn

Jenni Palosaari

Tki-asiantuntija
Puhelin
+358509111364
Vastuualueet
Vastuulliset ruokapalvelut tutkimusryhmä | TKI-asiantuntija | Ruokaoivallus-kilpailu
Sijainti
Mikkelin kampus

Teemu Pulkkinen

TKI-asiantuntija
Sijainti
Mikkelin kampus
LinkedIn

Teija Rautiainen

Tutkimusryhmäpäällikkö
Puhelin
+358400872759
Vastuualueet
johtaminen ja esimiestyö | Vastuulliset ruokapalvelut tutkimusryhmä | Tutkimus- ja kehittämishankkeiden suunnittelu | Vaikuttava TKI-toiminta
Sijainti
Mikkelin kampus
LinkedIn

Matti Ryhänen

Tki-asiantuntija
Puhelin
+358505669151
Sijainti
Mikkelin kampus

Merja Ylönen

TKI-asiantuntija
Puhelin
+358407094834
Vastuualueet
opetuskeittiövastaava | tki-asiantuntija | kestävään hyvinvointiin liittyvä tki-toiminta
Sijainti
Mikkelin kampus

Vastuulliset ruokapalvelut -tutkimusryhmä
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Patteristonkatu 3
PL 181, 50101 Mikkeli

Teija Rautiainen
tutkimusryhmäpäällikkö
teija.rautiainen@xamk.fi
p. 0400 872 759